keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Ihastus, innostus ja ihmetys - kolmen i:n diplomityöt

Kävin läpi lapsuuteni ja nuoruuteni kuvataidekoulua ja sain sieltä päättötodistuksenkin keväällä 1998. Vielä lukiossakin keräsin kurssitarjottimelta kaikki mahdolliset vapaavalintaiset kuvaamataidon kurssit. Ihanien opettajien – joista osan töitä on sittemmin tullut vastaan myös monenmoisissa valtakunnallisissa taidenäyttelyissä – ohjauksessa sain piirtää mallista, mielikuvituksesta, ohjeista ja vapaasti. 

Pääsin kokeilemaan öljyväri-, akvarelli- ja pastellitöiden tekemistä. Yritin olla nuuhkimatta tärpättiä ja fiksatiivia, mutta kärsin silti päänsäryistä. Tein sarjakuvaa, croquis-piirustuksia, savi- ja kipsitöitä sekä kehnomman puoleista kalligrafiaa. Opin punomaan amppeleita, kutomaan kangaspuilla, rakentamaan kenkälaatikkokameran, kaivertamaan linolevyjä, kehittämään valokuvia ja editoimaan videoita. Lempityövälineitäni olivat hiili ja liidut.

Edelleen muutosta toiseen kannan uskollisesti mukanani piirustusvälineitä ja vähintään kerran vuodessa haaveilen ostavani öljyvärit. Viimeksi kuitenkin muistan oikeasti piirtäneeni joskus parikymppisenä. 

En koskaan ollut mielestäni kuvataiteen tekemisessä erityisen taitava. Silti näin jälkeenpäin vanhoja töitä selatessa usein miettii, miten sitä onkin osannut jos jonkinlaista. Pääasiassa kiitos siitä kuuluu innostaville opettajille ja annetuille mahdollisuuksille.

Nostalgiaan vajoaminen on muutenkin mielipuuhaani, mutta tällä kertaa muistojen polulle eksyin alkuviikosta taidemuseon ensimmäisen kerroksen Projektiin rakentuneen näyttelyn myötä. Näyttelyssä on esillä Joensuun yhteiskoulun lukion ja Lyseon lukion oppilaiden kuvataiteen diplomitöitä.

Opetushallituksen kehittämällä lukiodiplomilla oppilas voi antaa erityisen näytön osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan taito- ja taideaineissa. Diplomityö on siis tavallaan kuvataiteen ylioppilaskirjoitus. Annetut tehtävät ovat valtakunnallisia ja oppilas voi valita kuudesta vaihtoehdosta mieleisensä aiheen, jonka toteuttaa vapaavalintaisella tavalla. Työhön voi käyttää aikaa yhden lukiokurssin verran eli 38 tuntia.

Ja kyllä sitä aikaa on käytettykin! 





Ihania töitä! Näyttelyä katsoessani olin vuoroin ihastunut, inspiroitunut ja ihmeissäni: miten diplomin suorittaneet osaavatkin jos jonkinlaista! Lähestymistapoja tehtäviin on yhtä paljon kuin näyttelyssä tekijöitäkin ja käytetyt tekniikat vaihtelevat laidasta laitaan. Nähtävillä on myös oppilaiden työpäiväkirjat, joten näyttelyvieras voi halutessaan sukeltaa syvemmälle luomisprosessiin.

Suosittelen lämpimästi! Kannattaa tosin pitää kiirettä: diplomityöt ovat esillä taidemuseolla vain ensi viikon perjantaihin eli 20.1. saakka.

Tällä hetkellä askarruttaa, mahtavatko liidut olla vielä tallella jonkin purkamattoman muuttolaatikon pohjalla.

Hanna-Maija

maanantai 19. joulukuuta 2016

Hei, Henna tässä!

Aloitin syyskuun loppupuolella Joensuun taidemuseo Onnin yleisöpalveluitten amanuenssin sijaisena. Samalla muutin takaisin syntymäkaupunkiini Joensuuhun Skotlannista, tarkemmin sanoen Glasgow’sta, jossa asuin kymmenen vuotta. Muutos ei tullut vain maiseman vaihdoksesta vaan myös työnkuvasta: vaihdoin väitöskirjatutkijan roolista huomattavasti sosiaalisempaan museotyöntekijän rooliin. Elämäni muuttuikin yöaikaan valvomisesta (silloin oli hiljaisinta kirjoittaa) ns. normaaliin päivärytmiin, johon kuuluu lakisääteinen kahvitauko ja toimisto, johon työt voi jättää päivän lopussa (olohuoneeni sijaan, joka toimi toimistonani vuorokauden ympäri).

Taidemuseo ei kuitenkaan ole minulle tuiki tuntematon paikka, sillä tulin tänne työharjoitteluun ensimmäisen kerran kun olin 14, sen jälkeen kesätöihin kun olin 21, ja sitten vielä pari vuotta myöhemmin museoassistentiksi n. vuoden ajaksi. Nyt yleisöpalveluitten amanuenssin sijaisena olen vastuussa taiteen saavutettavuuden lisäämisestä. Olenkin jo suunnitellut ensi kevääksi ja kesäksi erilaisia opastuksia ja työpajoja eri-ikäisille yleisöille. Lisäksi toteutamme yhteistyössä Harrastepankin kanssa Taide tutuksi -kurssin, jolla tutustutaan taiteen historiaan museon kokoelmia apuna käyttäen. Kurssi on tarkoitettu 16-29-vuotiaille taiteesta ja taiteen opiskelemisesta kiinnostuneille nuorille, jotka pääsevät kurssille ja museoon ilmaiseksi Harrastepankin lipulla. Kurssi toteutetaan helmikuussa kolmena peräkkäisenä keskiviikkona, ja jos hanke menestyy, niin mietimme sen tarjoamista seuraavaksi lukio- ja ammattikouluopiskelijoille. 

Lisää tietoa Harrastepankista ja sen tarjonnasta löydät sivuilta www.nuortenjoensuu.fi/harrastepankki. Sitä kautta nuori voi myös ilmoittautua liikunta- tai kulttuuriharrastukseen, mukaan lukien Taide tutuksi -kurssille.

Itse taidehistorioitsijan koulutuksen saaneena pidän tärkeänä, että voimme tarjota nuorille mahdollisuuden tutustua taiteen opiskeluun taidemuseon kaltaisessa käytännönläheisessä ympäristössä. Moni kokee taiteen lähestymisen edelleen elitistisenä ja on tärkeää näyttää, että taide ja taidemuseon kokoelmat ovat meille kaikille. Toivonkin, että tulevana vuotena jokainen haastaisi edes yhden perheenjäsenensä tai ystävänsä käymään museossa: ei pelkoa, me emme pure (ja täältä saa myös kuumaa kaakaota).

Jouluisin terveisin,

Henna Karhapää

maanantai 17. lokakuuta 2016

Viikko Onnin matkassa

TET-harjoitteluni Joensuun Taidemuseolla tuntuu hujahtaneen ohi kamalan äkkiä. Aika on mennyt nopeasti ja olen saanut kokea ja kokeilla monenlaisia asioita.

Museot ovat aina kiinnostaneet minua ja siksi päätin hakea TET-harjoitteluun juuri Taidemuseoon. Astuessani maanantaina sisään, minua jännitti hieman. Jännitys osoittautui turhaksi, sillä kaikki työntekijät tervehtivät iloisesti ja paljastuivat mukaviksi, eikä työni ollutkaan pelkkää siivoamista. 



Työtehtävät joita tein olivat monipuolisia: Tutustuin museon persialaiseen keramiikkaan ja kirjoitin esineistä lyhyet esittelytekstit, autoin taulujen ripustamisessa, näyttelylappujen tekemisessä ja tutkin taidemuseon some-profiilien toimivuutta. Missään vaiheessa en tylsistynyt, en edes siivotessani museon puotia. Hyllyjen putsaamisen välissä ihastelin taidekortteja ja pieniä vihreitä sammakkoprinssejä - niin suloisia!

Kiinnostavimpia töitä olivat näyttelyn valmistelu ja keramiikan tutkiminen. Autoin Oscar Parviaisen näyttelyssä - sain kokeilla töiden ripustamista, numerointia ja pääsin katsomaan läheltä kun työ kehystetään. Parviaisen teokset, etenkin hänen luonnoksensa, olivat mielenkiintoisia, ja siksi olen iloinen että pääsin auttamaan juuri tässä näyttelyssä.

Myös keramiikan esittelytekstejä laatiessa tutustuin museossa tarvittaviin käytännön taitoihin. Luin aineistoa ja tutkin aihetta, ja lopuksi kokosin keräämäni tiedot esittelytekstiksi, joka nyt seisoo vitriinin vieressä. 



Taidemuseot ovat aina olleet ympäristö, jossa viihdyn hyvin. Taide on lähellä sydäntäni, ja museoiden tunnelma iskee minuun joka kerta. Uskon, että tästä viikosta eteenpäin nautin museokäynneistä vielä enemmän, sillä olen nähnyt kuinka paljon työtä näyttelyt ja koko museon ylläpito vaativat. Näyttelyn järjestäminen ei ole vain taulun ripustamista seinälle, vaan siihen kuuluu monta muutakin asiaa aina suunnittelusta tiedottamiseen. 

TET-viikkoni lähenee loppuaan, mutta minä en vielä haluaisi lopettaa töitä. Päällimmäisenä tästä viikosta jäi mieleen hauskat ihmiset, tarinat ja mielenkiintoinen työ. Myös ihmisten koulutuksesta oli mukava kuulla, sillä omiin jatko-opintoihini hakeminen lähestyy.



Jatkossa aion vierailla museoissa enemmän, ehkä saan jopa kaverini innostettua mukaan!    

- Wilhelmiina, Liperin koulu

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Hei Rosa, seuraa ruusua!

Myös täällä Joensuun museoissa on voinut viime tiistaista lähtien etsiä valtakunnallista Rosan koodia.

Ylen 7-12-vuotiaille suuntaamaan pelin ideana on edetä tarinassa keräämällä 50 koodia keskenään hyvin erilaisista digitaalisista ympäristöistä sekä fyysisistä tiloista ja samalla auttaa tarinan päähenkilöä Rosaa tarinan juonessa etenemisessä.




Ihan mahtava idea! Omatkin sormet syyhyävät pelin pariin. Itse asiassa olen käynyt jo testaamassa polun Pohjois-Karjalan museon puolella ja tulevalla viikolla aikeena on jalkautua Joensuun pääkirjastolle.

Taidemuseossa koodi on kätketty museon kokoelmatiloihin. Vaikka kokoelmiin on normaalisti pääsymaksu, koodia metsästävä koululainen pääsee sinne maksutta kertomalla asiakaspalvelussa etsivänsä Rosan koodia. Sama juttu Pohjois-Karjalan museon puolella.

Muuten käytännön toteutus kuitenkin tuotti vähän päänvaivaa. Haastavinta oli vihjeiden sijoittaminen itselle kovin tuttuun ympäristöön niin, että kaikkien alakouluikäisten olisi ne mahdollista löytää ilman kohtuutonta vaivaa – mutta kuitenkin niin, etteivät ruusuvihjeet häiritse muita museokävijöitä. Apuun riensi ihana pedan kesätyöntekijä Erika, joka suunnitteli alustavan polun jo elokuun lopulla. Meidän osaksemme jäikin lähinnä vihjeiden valmiiksi saattaminen ja kätkeminen.

Koodia on voinut etsiä taidemuseolta kohta viikon verran, eikä vielä ole tullut palautetta siitä, onko polku kohderyhmäänsä ajatellen liian helppo, vaikea vai juuri sopiva. 

Muutoksia voidaan tehdä vielä näin matkan varrellakin. Tervetuloa siis vaikka koko perheen voimin koodia etsimään! Kaikenikäisten palaute on ehdottoman tervetullutta.

Varsinaista Rosan koodi -peliä pelataan osoitteessa rosankoodi.fi.

Hanna-Maija

maanantai 29. elokuuta 2016

Frank ja puussa lentävät autot – lisää satupajojen tuotoksia

Kuten jo aiemmassa blogikirjoituksessa kertoilinkin, taidemuseolla on riittänyt lähiviikkoina vilinää lasten satupajoissa. Kävin viime viikolla jututtamassa satupajassa käyneitä Tarpojan päiväkodin 5-6-vuotiaita ja heidän ohjaajiaan. Iso museo kaikuvine käytävineen oli lapsille melkoisen jännittävä paikka, mutta pienoisesta jännityksestä huolimatta lapset olivat kuulemma pitäneet kovasti satupajasta ja museokäynnistä.

Parasta asiaa kysyttäessä erilaisia vastauksia tuli yhtä paljon kuin oli lapsiakin, esimerkiksi ”haukka”, ”hiiri” ja ”tyttö”. Paitsi satutyöpaja itse, myös muu osa Sakset siveltimenä -näyttelystä ja museo muutenkin oli jäänyt lapsille mieleen. Esimerkiksi yläkerran kullattu Bodhisattva-patsas oli kuulemma ollut erityisen hieno. Myös satutyöpajan viereisessä huoneessa pyörinyt Ballerina Bulldog -video vangitsi lasten huomion hyvin.


Päiväkodin ohjaajienkin palaute oli positiivista ja innostunutta. 


”Tykättiin kyllä todella paljon. Teoshan oli aivan upea, yksityiskohtia oli niin paljon, että teosta alkoi hahmottaa pikkuhiljaa vasta hetken katseltuaan.”




Lapset tutkivat Karen Bit Vejlen paperileikkausteosta.
Kuva: Outi Suoranta


Edellisessä blogipostauksessa saatiinkin jo hieman maistiaisia satupajojen tuotoksista. Tarinat ovat kuitenkin niin mainioita, että tässä tulisi vielä muutama teillekin luettavaksi: 

Olipa kerran pieni hiiri nimeltään Frank, ja tässä on hänen kotipuunsa. Eräänä päivänä hiiri huomasi, että kotipuu oli valloitettu. Monet ihmiset ja eläimet olivat tulleet hänen kotipuuhunsa.

Hiiri on hassu. Hiiri on nätti. Linnut ja autot vielä, ja ihminen, ja apina.

Tuolla on nätti keiju, joka tanssii tuolla.

Autotiellä tapahtuu, että joku ihminen jäi auton alle ja kuoli.

Tuo auto ei pääse, koska tiellä on oksa.

Tuo mies yrittää päästä tuonne linnun luo. Ja tuolla on sitten sellainen hyvä tyttö.
Tyttö.

Tuo ihminen vaikka lentää tuonne ylös, kun lehdet heiluu.

Tuo keinuu ja tuo keinuu. 

Kaislan päiväkoti 



Olipa kerran iso lintu. Se lensi puun latvaan. Autoja lensi puuhun ja ne ajo siellä.

Kukkia asui puussa. Muurahaiset seurasi lintuja ja söi ne. Yksi lintu lensi karkuun ja muurahaiset meni perään.

Olipa kerran hiiri. Se seurasi lintua.

Olipa kerran vaan. Ei mitään muuta.

Olipa kerran kuningaslintu. Se määräsi jokaista lintua, miten tahtoi. Eräänä päivänä puun juurelle tuli ukko. Se näki tämän ihmeellisen ja ison puun ja hän katsoi, että siellä on autoja, lintuja, ötököitä, jopa tyttö, joka ohjasi kasveja menemään oikeaan suuntaan.

Sitten hän näki, miten puun latvassa oli tyttö kiikkumassa ja hän ei tiennyt, miten päästä alas. Sitten ukko heitti kävelykeppinsä tuonne ojaan. Sitten hän yritti ja yritti kiivetä ihan puun latvaan asti.

Ukko pääsi korkealle oksalle ja sanoi tytölle, että autan sinut alas. Tyttö sanoi, että pääsen itsekin. Ukko ei uskonut. Tyttö sanoi, että pääsen itsekin. Ukko ei uskonut, vaan sanoi, että autan sinut alas.

Tyttö kiipesi puusta omin voimin ja meni siskonsa luo. Sisko katsoi oksia, miten hyvin niiden lehdet kasvaisi, mutta sitten hänen siskonsa tuli ja apina. Siten he menivät kiikkumaan.

Ukko tuli ja sanoi: ”Tulkaa alas sieltä.”

He jatkoivat kiikkumista. Ukko sanoi, että tulkaa alas, otan vastaan. He kaikki tippuivat alemmalle oksalle.

Lintu, jolla oli kruunu päässä. Hän näki ukon.

Lintu sanoi ukolle: ”Etkö putoa sieltä?”

Ukko sanoi: ”En minä putoa. Tämä on minun kotini.”

Sitten ukko kiipesi ihan ylös. Se näki mehiläisen. Se meni vahingossa sen selkään. Mehiläinen lennätti ukon omaan autoon, joka oli puussa. Sitten se näki hiiren ja se hiiri näki käärmeen.

Sen pituinen se. 

Kanervalan päiväkoti


Oli hienoa kuulla, että niin päiväkodin lapset kuin ohjaajatkin olivat viihtyneet satupajoissa ja museokäynnillään muutenkin. Ja paitsi päiväkotien väelle, oli viime viikko aika onnistunut myös kesätyöläisen näkökulmasta. Satupajojen lisäksi vilskettä lisäsi perjantain Joen Yö, ja kävijöitä tosiaan riittikin aika huimia määriä.


Hiljalleen jo hieman syksyisin terveisin,

Kesätyöläinen Erika