Talvi taittuu – Mukulakadulla ilakoidaan!


Carelicumista kuuluu kummia: imurit hurisevat, vasarat naputtavat ja maalipensselit heiluvat. Mennäänpä suoraan tapahtumapaikalle ottamaan selvää, mistä oikein on kyse.

Hetkinen, mutta hurina ja naputushan kuuluvat Mukulakadulta. Mitäs ihmettä siellä tapahtuu? Kysytään asiaa Rauni Rauniorotalta, tuolta kaikentietävältä museon lasten oppaalta. Josko Rauni olisi perillä tapahtumista. Kerrohan Rauni meille kaikille uteliaille, mistä tässä nyt oikein on kyse.

”No nythän on siis niin, että pari viikkoa takaperin vastuu Mukulakadun toiminnasta siirtyi suoraan minun, siis teidän Korkeahäntäisyytenne ja museon ahkeran työntekijän vastuulle, joten tässä sitä nyt sitten ollaan. Laitetaan Mukulakatua hieman uuteen uskoon. Se taisi olla joku maanantaipäivä, kun Mukulakadulla asustavien hyvien ystävieni kanssa löimme viisaat päämme yhteen, tosin ei nyt aivan kirjaimellisesti, koska se olisi voinut sattua liikaa, ja pohdimme, millä tavalla voisimme piristää lapsia ja lapsenmielisiä tämän pitkän talven keskellä. Ja aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta päähämme pälkähti: Naamiaiset! Järjestetään naamiaiset! Ja eihän siinä muu auttanut kuin pistää rätit heilumaan ja imurit hurisemaan, jotta saadaan Mukulakatu paraatikuntoon tulevia naamiaisia varten.”

Siispä kaikki nenä kohti Mukulakatua tulevana lauantaina 19.1. Heikin päivänä, jolloin talven selkä taittuu ja karhu kääntää kylkeään ja tokaisee: ”Yö puolessa, nälkä suolessa”. Samaisena päivänä juhlitaan myös Mukulakadun talven taittajaisia naamiaishumun merkeissä. Päivän ohjelmassa on luvassa Miun Mukulakatu lasten oman yhteistötaideteoksen tekemistä, perinteisiä suomalaisia satuja, mahdollisuus kuvauttaa itsensä upeassa naamiaisasussa, Museotädin mysteeripiste sekä tietenkin, leikkejä Mukulakadun tuttujen hahmojen kanssa.

Tule mukaan naamiaisasussa tai ilman, mutta tule kuitenkin!


Rauni ja Ulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...