Toimintaa, interaktiivisuutta, kaikenlaista hulabaloota?

Kun nyt olemme päässeet blogissa suoraan yleisötyön äärelle, niin jatketaan samalla teemalla vielä kertaalleen ja pohditaan hetki museoiden yleisösuhdetta hieman laajemmasta näkövinkkelistä, ei vain lapsiasiakkaisiin keskittyen.

Tottahan on, että museot kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta ja sillä sektorilla kilpailua riittää. Miten ihmeessä museot voivat pysyä kilpailussa mukana? Tapahtumia, toimintaa, interaktiivisuutta? Sitäkö meiltä kaivataan? Silläkö saisimme ihmiset tulemaan museoihin; ja vieläpä viihtymään?

Meillä on huvipuistomme ja tiedekeskuksemme, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin ja kaikille kaikkea, mutta mitä löytyy museoista? Kulttuuriperintöä? Tarinoita historiasta ja nykypäivästä, meistä itsestämme, esi-isistämme, ihmisistä, jotka elivät kauan ennen meitä? Aivan, juuri tätä meiltä museoista löytyy. Kysymys kuuluukin: miten saada ihmiset pysähtymään ja todella kuuntelemaan noita upeita tarinoita, joita meillä on kerrottavanamme. Onko museon oltava täynnä tohinaa ja touhua, interaktiivisuutta ja osallistumista ennen kuin se voi olla todella kiinnostava?

Pohjois-Karjalan museossa järjestettiin menneenä lauantaina laulettu museokierros, samaisia kierroksia järjestettiin myös viime vuonna kolme kertaa. Kierroksen tarkoituksena on tuoda esille museon näyttelyn sisällöt ennen kokemattomalla, mutta kuitenkin museon sisältöihin erityisen hyvin sopivalla tavalla: kalevalamittaisen runolaulun keinoin. Kierrosten sisällön suunnittelusta ja vetämisestä on vastannut upeaääninen kansanmuusikko Anna Fält. Kierrokset eivät sisällä lainkaan puhetta, vaan museon perusnäyttelyn sisältöihin tutustutaan nimenomaan laulun keinoin, kun kerran laulumailla ollaan!

Vaikka kierroksesta loistivat poissaolollaan kaikenlainen toiminta ja interaktiivisuus, ja asiakkaat keskittyivät vain kuuntelemaan, oli kierroksesta saatu palaute erittäin positiivista ja kiitollista. Kertoivatpa jotkut saaneensa kierrokselta elämänsä upeimmat kokemukset!

Näiden palautteiden jälkeen olisin valmis ilman minkäänlaista varausta väittämään, ettei meidän museossakaan tarvitse aina lähteä merta edemmäs kalaan. Meidän on vain nähtävä omat sisältömme uusin silmin, tehtävä tuttu vieraaksi kuten kulttuuriantropologi asian ilmaisisi. Museon sisällöt kiinnostavat myös sellaisenaan, ilman suurta draamaa ja interaktiivisuutta. Ehkä meidän, siis museon väen on vain luotettava vankasti omien sisältöjemme voimaan ja nähtävä se, mitä asiakkaat näkevät.

Laulava opas Anna Fält tarinoi vanhoista sodista.

Ulla

Ps. Lauletuille museokierroksille ehtii vielä tänään keskiviikkona 27.2. klo 18 ja tulevana lauantaina 2.3. klo 13. Tulkaa mukaan ennen kuulumattomalle matkalle!

Talvilomatunnelmissa

Tartun vielä Tarjan viime viikolla käsittelemään aiheeseen lapsista ja museoista. Museoväki ei toivottavasti missään pelkää lapsia, mutta yhtä toivottavaa on, etteivät lapsiperheet pelkää museoita. Uskon vilpittömästi, että kun museot tulevat lapsesta asti tutuiksi, niissä viihtyy helposti vanhempanakin. Puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä: lapsuudenkotini sijaitsi mäen juurella ja mäen toisella puolella oli museo, jonka pihalla oli lampaita. Tutuiksi tultiin, puolin ja toisin.

Etelä-Suomessa asuva kummipoikani Paavo piipahti talviloman kunniaksi Pohjois-Karjalassa, eikä tädin työpaikkaa tietysti voinut matkakohteena välttää. Samaan syssyyn päätimme seikkailla tutustumaan myös Carelicumiin. Viimeksi Paavon käydessä vajaa vuosi sitten Carelicumissa sattui lampuista innostuneen pojan iloksi sähkökatko. Mitään niin jännää en nyt voinut järjestää, mutta hyvä reissu oli silti.

Mukulakatu oli toki koko perheelle hieno kokemus, mutta löytyi sitä ihmeteltävää muualtakin. Pohjois-Karjalan museon pulmapelinäyttely saattoi olla enemmän iskän heiniä, mutta ei jäänyt toukokuussa 2 vuotta täyttävä poikakaan aikailemaan, vaan hyppäsi kursailematta näyttelyn lattialta löytyvään jättimäiseen palapelilaatikkoon. Täällä taidemuseon puolella puolestaan ehdottomasti jännittävimpiä kokemuksia olivat aulatilan kaiku, hienot portaat ja Hannu Riikosen veistokset.

"Saa koskea!" muistuttaa Rauni Rauniorotta.

Mielessäni on jo jonkin aikaa pyörinyt blogiteksti työotsikolla ”mitä täällä museossa pitää oikein katsoa?” Se saattaa hyvinkin tulla myöhemmin, mutta toistaiseksi ottakaamme kaikki Paavon esimerkistä oppia: museossa voi ja pitää fiilistellä juuri sitä, minkä itse kokee kiinnostavimmaksi.

Hanna-Maija eli tuttavallisemmin Hanna-täti

Pelkääkö museoväki lapsia!

Tiistain (12.2. 2013) Helsingin Sanomissa julkaistu Ville Seurin kolumni ”Miksi museoväki pelkää lapsia?” on aiheuttanut kohua museoväen keskuudessa. Mekö pelkäämme lapsia? Niinkö? Kyllä museoissakin ymmärretään, että lapsissa on tulevaisuus – myös museoiden kannalta. Kolumnia lukiessa jäi vaikutelma että Ville Seuri on liikkunut vain ja ainoastaan Helsingissä ja tutkaillut sikäläisten museoiden tarjontaa.

Täällä susirajalla on monesti huomattu kuinka pitkä matka on matkustaa Helsingistä Joensuuhun, mutta täältä matka pääkaupunkiin ei ole olekaan enää yhtä pitkä. Mutta ehkäpä tuon matkan takia pääkaupunkilaiset eivät ole täällä rajaseudulla juurikaan vierailleet ja tutustuneet museotarjontaamme.

Mutta mitä meillä Joensuussa onkaan tarjolla lapsille? Carelicumissa – Pohjois-Karjalan museossa on ollut jo vuodesta 1998 lähtien Mukulakatu – lasten oma satukaupunki. Ympäristöltään ja aktiviteeteiltaan se ei yhtään kalpene eikä häpeä Seurinkin ihasteleman Helsingin kaupunginmuseon lasten kaupungin rinnalla.

Mukulakadulla on tämän vuoden alusta lähtien alettu toimia entistä enemmän Pohjois-Karjalan museon ja karjalaisen kulttuuriperinteen näkökulmasta. Kaiken muun viikoittaisen touhun lisäksi järjestämme esimerkiksi joka kuukausi teematapahtuman. Helmikuun tapahtumassa liikutaan lumimiehen jäljillä ja maaliskuussa ratkotaan erilaisia pulmia ja pelejä vaihtuvan näyttelyn teeman innoittamina. Tarjonta lapsille ei Carelicumissa rajoitu pelkästään Mukulakatuun, sillä perusnäyttelynkin puolella on erilaista aktiviteettia ja muuta mukavaa tehtävää – niin aikuisille kuin lapsillekin. Myös Joensuun taidemuseon ONNIn puolelta löytyy yhtä jos toista askaretta. Helmikuun lopussa vietämme taidemuseolla Onnin nimipäiviä tutustumalla päiväkotiryhmien kanssa Hannu Riikosen ja Reetta Gröhn-Soinisen veistoksiin työpajan merkeissä, ja myöhemmin keväällä työpajoissa on luvassa kaikenlaista muuta mukavaa.

Mukulakadulta

Moni varmaan pohtii, millaista palautetta olemme saaneet museoistamme. Pääasiassa voi sanoa, että sekä Carelicumissa että taidemuseossa vierailleet ovat yllättyneet monipuolisuudestamme. Tässä makusteltavaksi yksi palaute: 
”Yllätyin, että täällä on niin paljon kaikkea. Hyvin monipuolinen ja kattaa monia aikakausia ja alueita. (29.1.2013)”
Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan, ikään ja asuinpaikkaan katsomatta!

Tarja Raninen-Siiskonen

ps. Museoliiton viestintäpäällikkö Seppo Honkasen vastaus Seurin kolumniin on luettavissa Museoliiton P.S.-blogissa.

Kuukauden kuva / marraskuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Marraskuun...