Museotoiminnan haasteita

Joensuu sai tällä viikolla uuden museon, kun Pietarissa toimivan Russian Museumin (Venäläisen museon) virtuaalinen portaali "The Russian Museum: the Virtual Branch" avattiin. Uuden museon toimipiste on sijoitettu Joensuun seutukirjaston pääkirjaston parille tietokoneelle. Tietokoneiden kautta voi ihastella museon kuutta palatsia sekä sen kahta upeasti restauroitua puutarhaa tai astella sisään taideteosten maailmaan. 

Kyse on Venäläisen museon kansainvälisestä projektista, jossa museon upeat kokoelmat saatetaan yhä laajempien yleisöjen katseltaviksi tietokoneiden välityksellä. Museon virtuaalisia pisteitä on aika laajalti, Venäjällä niitä on 100 ja Venäjän rajojen ulkopuolellakin jo 40. Joensuussa virtuaalinen piste sijoitettiin kirjastoon, mutta muualla niitä on myös museoissa ja erilaisissa kulttuuriorganisaatioissa ja oppilaitoksissa. Joensuuhun sivupiste tuli kirjaston Karelia CBC Enpi -ohjelmasta rahoitettavan ”Libraries make a Difference”-hankkeen myötä. Sähköinen museotoiminnan esittely on oiva tapa tehdä omaa museota ja sen kokoelmaa tunnetuksi. En varmaan ole ainoa joka miettii, että josko seuraavalla Pietarin matkalla menisikin vierailemaan juuri tässä museossa! 

Arkityössäni joudun pohtimaan hieman toiselta kannalta museotoiminnan arkea. Pohjois-Karjalan maakuntamuseon työhön kuuluu opastaa ja auttaa kotiseutuyhdistyksiä ja niiden museotoimintaa. Kotiseutumuseoita perustettiin näillekin kulmille runsaasti 1950- ja 1960-luvuilla. Monesti museot sijoitettiin tyhjäksi käyneisiin viljamakasiineihin tai muualta pitäjästä siirrettyihin vanhoihin asuintaloihin. Vielä 1970- ja 1980-luvulla museotoiminta oli vilkasta, kun seuran jäsenet pitivät kotiseutumuseota kesäisin avoinna talkoovoimin.

Pohjois-Karjalan kotiseutuyhdistysten ja ammatillisten museoiden
väkeä maakuntamuseopäivässä Kolilla toukokuussa 2013. 

2000-luvulla on tilanne muuttunut useimmissa yhdistyksissä: talkooväkeä ei saada, aktiivit ovat ikääntyneitä ja nuorempaa sukupolvea ei kotiseutumuseo voisi enempää kiinnostaa! Parin vuoden aikana on jo kaksi kotiseutuyhdistystä miltei pistänyt lapun luukulle ja tullut kertomaan meille ajatuksesta lopettaa kotiseutumuseo. Yhteisen keskustelun ja toiminnan ideoimisen jälkeen on ajatus muuttunut ja museot on saatu joko pidettyä auki tai museota ei ole lakkautettu. Minun ei tarvitse olla suuri ennustaja kun totean, että vastaavanlaisia tilanteita tullee eteen jatkossakin – myös muualla Suomessa.

Museotoiminnan johtoajatuksena on 2000-luvulla oltava, että on seurattava aikaansa ja oltava koko ajan muutoksessa. Ammatillisissa museoissa trendinä alkaa olla erilaisen museotoiminnan jalkautuminen museorakennuksen ulkopuolelle. Museoissa on myös yhä lisääntyvässä määrin tarjolla erilaisia sähköisiä / virtuaalisia oppaita, kuten QR-koodeja näyttelyjen opastuksissa. 

Muutosten perässä on kuljettava, sillä asiakkaat eivät välttämättä innostu passiivisesta katselunäyttelystä. Nyt halutaan erilaista toimintaa, interaktiivisuutta, elämyksiä, tietoa ja oivalluksia. Pohjois-Karjalan museossakin uudistetaan Matkalla Karjalassa -perusnäyttelyä koko ajan – vaikkakin pienin askelein. Suurin uudistushan tapahtui vasta vuonna 2011, mutta paikoillamme emme voi tuosta huolimatta jäädä. Viime marraskuun lopulla saimme esille ns. Ylisoutajan veneen, jolla kuljetettiin ihmisiä Pielisjoen ylitse ennen Suvantosillan valmistumista. Kalevalanpäivänä 2014 avaamme perusnäyttelyssä ns. LASTEN MUSEOHUONEEN, josta vanhan tupainteriöörin seinien lokeroista löytyy talonpoikaistuvan esineistöä ja hieman tuoksujakin. Lasten suosittu leikkipaikka Mukulakatu sai pari viikkoa sitten uuden veturin ja junanvaunun ja tänään muutti Mukulakadulle uusi asukas: Verneri Veturimies. 

Taiteilija Ihva Aulan suunnittelema Verneri Veturimies
on Mukulakadun uusin asukas

Tarja Raninen-Siiskonen

Kieli solmussa

Eräs työkaverini muistaa aina mainita, että puhuu vain suomea ja ”azerbaidžannii”. Vaikka tarkoituksena on kai kertoa, ettei kielten puhuminen oikein suju, olen tulkinnut azerin puhumisen tarkoittavan selkeää asiakaspalveluenglantia, jolla pärjää hyvin ulkomaalaisten vierailijoiden kanssa. Minut saatetaan hälyttää tulkkausavuksi, jos tilanne on vaativampi. Tätä sattuu harvoin, joten teoriani saattaa hyvinkin osua oikeaan.

Ehkä tästä syystä asiakaspalvelun kieliongelmia tulee harvemmin pohdittua. Pääsinkin tällä viikolla mielenkiintoisen haasteen eteen, kun uudelle harjoittelijalleni osui ensimmäiseksi asiakkaaksi brittiläinen herrasmies. Tilannetta seurasi hetkellinen jäätyminen ja sitten pyyntö keskeisestä museon asiakaspalvelusanastosta englanniksi.

Puhun itse sujuvaa, liki natiivitasoista englantia, joten homman hankaluutta ei aina tule muistettua. Mutta kun yritin laatia mahdollisimman yksioikoista ja helposti omaksuttavaa sanalistaa, huomasin asiakaspalveluun liittyvät todella kenkkuja sanoja. Esimerkiksi ”exhibition” ja ”brochure” eivät erikoisine äänteineen helposti taivu suomalaiseen suuhun, mutta vastaavaa helpompaa sanaakaan ei noin vain voi keksiä. 

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että edes suurin piirtein sinnepäin on aina parempi kuin hiljaa pysyminen ja kannustan kaikkia puhumaan oman kielitaitonsa rajoissa niin paljon kuin mahdollista. Joissain tapauksissa lausumisellakin on kieltämättä väliä. Listaa tehdessä nauratti esimerkiksi third-sanan th-äänne, jonka oikein lausuminen kolmoskerroksesta puhuttaessa on suositeltavaa, ettei vahingossa tule mainostaneeksi museon pökälekerrosta.

Mutta onhan niitä helpottaviakin tekijöitä. Nyt taidemuseossa esillä olevassa Tiina Kivisen ja Arto Väisäsen näyttelyssä on esillä piirustuksia ja grafiikkaa. "Drawings and graphics" on huomattavasti helpompi omaksua ja lausua kuin esimerkiksi viime kesän tekstiilitaiteen näyttelyn erilaiset tekniikat, jotka tuottivat paikoin päänvaivaa minullekin. 

Tässä samalla on tullut pohdittua myös oman kielitaidon rajallisuutta, sillä muut kielet eivät minulta yhtä suvereenisti taivu. Eli on se jäätyminen tuttua minullekin. Kun asiakaspalveluun taannoin saapui hurmaava ranskalaispariskunta, jäivät tututkin ranskankieliset sanat kurkkuun. Päässäni kyllä kerroin ikonihuoneen löytyvän kolmannesta kerroksesta sujuvalla ranskan kielellä, mutta asiakkaille taisi valitettavasti välittyä vain harvinaisen selkeää englantia ja käsillä veuhtomista. Rahastus ja kiittäminen sentään sujuivat ranskaksi, mutta korpesi silti vietävästi, sillä pariskunnallekin olisi varmasti ollut iloinen yllätys saada ranskankielistä palvelua täällä itärajalla. Puhumattakaan siitä tunteesta, kun olisin päässyt ylittämään itseni uudessa tilanteessa.

Kielitaito on mukava ja usein hyödyllinen lisä, mutta – ja nyt kaikki kesätöistä haaveilevat silmä tarkkana! - kokemuksen pohjalta kuitenkin sanoisin, että museonkin asiakaspalvelussa paras viestintä on sitä sanatonta laatua. Hymyllä, hyvällä asenteella ja tarpeen vaatiessa käsien heiluttelulla pystyy kommunikoimaan melkein kaiken tarvittavan. Englanti, suomi, ranska ja azer toimivat sitten täydentävänä tukena.

Hanna-Maija

Taidetestaajat loihtivat Kaskesta leffajulisteita Joensuussa

Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski (1893) saapui kiertueellaan Joensuun taidemuseo Onniin 19. syyskuuta. Teosvierailu osui poik...