Pariisitar peilissä

Museokaupat ovat ihania, lumoavia ja vaarallisia paikkoja.

En taida olla ainoa, joka varaa museoviisitistä erikseen aikaa - ja budjettia! - ostoksia varten. Houkutuksia en voi väistellä täällä töissäkään, vaikka kuinka yrittäisin silmäni niiltä ummistaa. Vastikään saimme Grace MP Muotoilun laukkuja Puodin valikoimiin ja niin keikkuu tämänkin museoassistentin olalla uusi kesäkassi jo toista viikkoa.

Itse tykkään eniten sellaisista museokaupoista, joissa museon omista kokoelmista on teetetty jokaisen kukkarolle sopivia vaihtoehtoja. Olen hassuna postikortteihin, magneetteihin, tiskirätteihin, karamellirasioihin ja kaikkeen muuhun pieneen sälään, jota voi kauempaakin kantaa itselle muistoksi ja toisille tuliaisiksi. Jostain syystä ne yleiset suosikkiteokset ja omat lempparit osuvat kuitenkin todella harvoin yksiin. Voi siis sitä riemua, kun itselle mieluinen teos löytyy kuin löytyykin vaikka magneettina kaupan valikoimista! 

Harvoin kuitenkaan tulee ajateltua niitä reittejä, joita pitkin tuotteet museokauppaan päätyvät: kenen ideasta ne ovat lähteneet liikkeelle, minkälainen suunnitteluprosessi niissä on taustalla tai kuka ne valmistaa. Kuluneiden vuosien aikana olen huomannut, ettei selkeää kaavaa ole. Esimerkiksi omaa suosikkiani, Bakkantti-mikrokuituliinaa tehtiin aikanaan harkiten ja lukuisten vedoksien verran. Joskus onnistunut tuote kuitenkin syntyy paljon kivuttomammin.

Olimme alkukeväästä tekemässä Puotiin uutta tilausta tutulta, ulkomaiselta tavarantoimittajalta. Museokaupasta vastaava työkaverini tekee tuotevalinnat etukäteen ja luottaa minun kielitaitooni tilausta tehdessä. Itse taas luotan puodin ja asiakkaat tuntevan työkaverin makuun ja tietämykseen, joten naputtelen tilauksen menemään sen kummempia kyselemättä.

Näin tehtiin nytkin. Ei aikaakaan, kun sähköpostiin alkoi ilmaantua pyyntöjä teksti- ja kuvamateriaaleista. Olimme ymmällämme, mutta kysymällä selvisi, ettei kumpikaan meistä ollut huomannut, että tilatuista tuotteista kaksi olikin ns. kustomointiosastolta ja ne saisi teetettyä vain museon omalla aineistolla.

Ensisijainen ajatus oli perua koko tilaus. Mutta sitten kahvikupposen äärellä alkoi kyteä ajatus: miksei kokeiltaisi omaa peiliä? Nyt olisi oivallinen mahdollisuus, kun tilauskin on jo tehty ja sama valmistaja tekee myös magneettimme, joiden laatuun olemme olleet tyytyväisiä. Tekstit ja kuva siirtyivät nopeasti maasta toiseen. Muutaman vedoksen ja yhden koekappaleen jälkeen myös valmis tuote asetteluineen ja väreineen löysi muotonsa.

Eli nyt meiltä löytyy magneettien, korttien, postituslaatikon ja muiden tuttujen tuotteiden lisäksi myös Virginie-taskupeili, joka toivottavasti löytää tiensä lahjapaketteihin ja matkamuistoksi pitkin kesää. Minun mielestäni siitä ainakin tuli varsin sievä!




Edelfeltin Virginie on meidän museomme kohdalla juurikin se yleisösuosikki museokaupan tuotteita ajatellen. Koska ainakin haluan uskoa, että jossain siellä on muitakin kaltaisiani, joiden kokoelmasuosikit eivät mahdu näiden "ilmiselvien" teosten joukkoon, haluan muistuttaa, että tässäkin suhteessa otamme toiveita ja ideoita vastaan!

Kesäterveisin

Hanna-Maija

Kuukauden kuva / kesäkuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Kesäkuun v...