Kehitys kehittyy ja minun tehtäväni on yrittää roikkua perässä. Olen kyllä nykytekniikan ystävä, mutta toisinaan hankinnoissani ja/tai oivalluksissani kaikkea muuta kuin aallonharjalla. Esimerkiksi älypuhelimen hankin vasta reilu vuosi sitten, vuosia uinuneen LinkedIn-profiilini puolestaan aktivoin viime viikolla.
Sama tuntuu vaivaavan vähän isommassa mittakaavassa työpaikkaani. Kiinnostusta ja oppimishaluakin löytyisi, mutta vaikkapa QR-koodijuna ehti puksuttaa Joensuun aseman ohi jo ajat sitten, emmekä koskaan hypänneet kyytiin. Muista mobiilisisällöistä puhumattakaan! Alkuvuoden huumassa päätin korjata asian vielä tämän kevään aikana.
Innosta puhkuen myös palaveerasin muutamia viikkoja sitten museoiden pelisisältöihin erikoistuneen firman kanssa. Kohtasin ystävällisiä ihmisiä ja karun viestin: pelkkä lisätieto ei enää nykykäyttäjille kelpaa, vaan sisällön tulee olla ensisijaisesti interaktiivista.
Ymmärrän ja ehdin innostuakin, mutta tosiasia on, että mieluiten etenisin askel kerrallaan, jotta pysyisin itse ja pitäisin työkaveritkin kartalla. QR-koodien teknistä puolta olen jo vähän silmäillytkin, mutta sisältö tuottaa päänvaivaa. Mikä näkökulma koodin takaa avautuviin linkkeihin tulisi valita? Hassuja anekdootteja teoksen historiasta, lisätietoa keräilijästä, makupaloja museon vaiheista, taidehistoriallisesti kiinnostavaa informaatiota vai kenties tätä kaikkea?
Sen verran pänkkä olen, että kun projektin menin itselleni kehittämään, se varsin todennäköisesti myös toteutuu – ennemmin tai myöhemmin. Oppia ikä kaikki, vaikka sitten vähän jälkijunassa. Tämä todettiin myös tänään iltapäivällä, kun opastin tulevan näyttelyn yhteistyökumppania ja vanhaa työkaveria Facebookin syövereihin.
Lungisti meni oppitunti ja kaverin Facebookin käyttövarmuus lähti huimaan nousuun. Pitänee olla mobiilisisältöjen suhteen olla itselleen samalla tavalla armollinen kuin opastettavani. Huolella suunniteltu ja toteutettu sisältö palvelee kuitenkin kaikkia paljon paremmin kuin sormi paniikkinappulalla hutiloitu yksilö.
Aikaa on, sillä aineisto itsessään ei ole menossa yhtään mihinkään. Sitä paitsi sunnuntainen vierailu juuri uudelleen avatun Kiasman Robert Mapplethorpe -näyttelyyn toimi myös tervetulleena muistutuksena siitä, että teos kyllä puhuu puolestaan ilman krumeluurejakin. Seuraava tavoite omalla tekniikkataipaleella onkin hengitellä ja kehittää ideoita rauhassa.
Aivoriihen pitäminen yksin on kuitenkin vähän puuduttavaa hommaa. Mikäli sieltä bittiavaruudesta löytyy museoiden mobiilisisältöihin myötämielisesti suhtautuvia lukijoita, otan kaikki mahdolliset vinkit ja kehitysideat tälläkin saralla ilolla vastaan! Jos julkinen kommenttiosio kammoksuttaa, sähköposti tavoittaa (etunimi.sukunimi@jns.fi).
Hanna-Maija
