Hei, Henna tässä!

Aloitin syyskuun loppupuolella Joensuun taidemuseo Onnin yleisöpalveluitten amanuenssin sijaisena. Samalla muutin takaisin syntymäkaupunkiini Joensuuhun Skotlannista, tarkemmin sanoen Glasgow’sta, jossa asuin kymmenen vuotta. Muutos ei tullut vain maiseman vaihdoksesta vaan myös työnkuvasta: vaihdoin väitöskirjatutkijan roolista huomattavasti sosiaalisempaan museotyöntekijän rooliin. Elämäni muuttuikin yöaikaan valvomisesta (silloin oli hiljaisinta kirjoittaa) ns. normaaliin päivärytmiin, johon kuuluu lakisääteinen kahvitauko ja toimisto, johon työt voi jättää päivän lopussa (olohuoneeni sijaan, joka toimi toimistonani vuorokauden ympäri).

Taidemuseo ei kuitenkaan ole minulle tuiki tuntematon paikka, sillä tulin tänne työharjoitteluun ensimmäisen kerran kun olin 14, sen jälkeen kesätöihin kun olin 21, ja sitten vielä pari vuotta myöhemmin museoassistentiksi n. vuoden ajaksi. Nyt yleisöpalveluitten amanuenssin sijaisena olen vastuussa taiteen saavutettavuuden lisäämisestä. Olenkin jo suunnitellut ensi kevääksi ja kesäksi erilaisia opastuksia ja työpajoja eri-ikäisille yleisöille. Lisäksi toteutamme yhteistyössä Harrastepankin kanssa Taide tutuksi -kurssin, jolla tutustutaan taiteen historiaan museon kokoelmia apuna käyttäen. Kurssi on tarkoitettu 16-29-vuotiaille taiteesta ja taiteen opiskelemisesta kiinnostuneille nuorille, jotka pääsevät kurssille ja museoon ilmaiseksi Harrastepankin lipulla. Kurssi toteutetaan helmikuussa kolmena peräkkäisenä keskiviikkona, ja jos hanke menestyy, niin mietimme sen tarjoamista seuraavaksi lukio- ja ammattikouluopiskelijoille. 

Lisää tietoa Harrastepankista ja sen tarjonnasta löydät sivuilta www.nuortenjoensuu.fi/harrastepankki. Sitä kautta nuori voi myös ilmoittautua liikunta- tai kulttuuriharrastukseen, mukaan lukien Taide tutuksi -kurssille.

Itse taidehistorioitsijan koulutuksen saaneena pidän tärkeänä, että voimme tarjota nuorille mahdollisuuden tutustua taiteen opiskeluun taidemuseon kaltaisessa käytännönläheisessä ympäristössä. Moni kokee taiteen lähestymisen edelleen elitistisenä ja on tärkeää näyttää, että taide ja taidemuseon kokoelmat ovat meille kaikille. Toivonkin, että tulevana vuotena jokainen haastaisi edes yhden perheenjäsenensä tai ystävänsä käymään museossa: ei pelkoa, me emme pure (ja täältä saa myös kuumaa kaakaota).

Jouluisin terveisin,

Henna Karhapää

Viikko Onnin matkassa

TET-harjoitteluni Joensuun Taidemuseolla tuntuu hujahtaneen ohi kamalan äkkiä. Aika on mennyt nopeasti ja olen saanut kokea ja kokeilla monenlaisia asioita.

Museot ovat aina kiinnostaneet minua ja siksi päätin hakea TET-harjoitteluun juuri Taidemuseoon. Astuessani maanantaina sisään, minua jännitti hieman. Jännitys osoittautui turhaksi, sillä kaikki työntekijät tervehtivät iloisesti ja paljastuivat mukaviksi, eikä työni ollutkaan pelkkää siivoamista. 



Työtehtävät joita tein olivat monipuolisia: Tutustuin museon persialaiseen keramiikkaan ja kirjoitin esineistä lyhyet esittelytekstit, autoin taulujen ripustamisessa, näyttelylappujen tekemisessä ja tutkin taidemuseon some-profiilien toimivuutta. Missään vaiheessa en tylsistynyt, en edes siivotessani museon puotia. Hyllyjen putsaamisen välissä ihastelin taidekortteja ja pieniä vihreitä sammakkoprinssejä - niin suloisia!

Kiinnostavimpia töitä olivat näyttelyn valmistelu ja keramiikan tutkiminen. Autoin Oscar Parviaisen näyttelyssä - sain kokeilla töiden ripustamista, numerointia ja pääsin katsomaan läheltä kun työ kehystetään. Parviaisen teokset, etenkin hänen luonnoksensa, olivat mielenkiintoisia, ja siksi olen iloinen että pääsin auttamaan juuri tässä näyttelyssä.

Myös keramiikan esittelytekstejä laatiessa tutustuin museossa tarvittaviin käytännön taitoihin. Luin aineistoa ja tutkin aihetta, ja lopuksi kokosin keräämäni tiedot esittelytekstiksi, joka nyt seisoo vitriinin vieressä. 



Taidemuseot ovat aina olleet ympäristö, jossa viihdyn hyvin. Taide on lähellä sydäntäni, ja museoiden tunnelma iskee minuun joka kerta. Uskon, että tästä viikosta eteenpäin nautin museokäynneistä vielä enemmän, sillä olen nähnyt kuinka paljon työtä näyttelyt ja koko museon ylläpito vaativat. Näyttelyn järjestäminen ei ole vain taulun ripustamista seinälle, vaan siihen kuuluu monta muutakin asiaa aina suunnittelusta tiedottamiseen. 

TET-viikkoni lähenee loppuaan, mutta minä en vielä haluaisi lopettaa töitä. Päällimmäisenä tästä viikosta jäi mieleen hauskat ihmiset, tarinat ja mielenkiintoinen työ. Myös ihmisten koulutuksesta oli mukava kuulla, sillä omiin jatko-opintoihini hakeminen lähestyy.



Jatkossa aion vierailla museoissa enemmän, ehkä saan jopa kaverini innostettua mukaan!    

- Wilhelmiina, Liperin koulu

Hei Rosa, seuraa ruusua!

Myös täällä Joensuun museoissa on voinut viime tiistaista lähtien etsiä valtakunnallista Rosan koodia.

Ylen 7-12-vuotiaille suuntaamaan pelin ideana on edetä tarinassa keräämällä 50 koodia keskenään hyvin erilaisista digitaalisista ympäristöistä sekä fyysisistä tiloista ja samalla auttaa tarinan päähenkilöä Rosaa tarinan juonessa etenemisessä.




Ihan mahtava idea! Omatkin sormet syyhyävät pelin pariin. Itse asiassa olen käynyt jo testaamassa polun Pohjois-Karjalan museon puolella ja tulevalla viikolla aikeena on jalkautua Joensuun pääkirjastolle.

Taidemuseossa koodi on kätketty museon kokoelmatiloihin. Vaikka kokoelmiin on normaalisti pääsymaksu, koodia metsästävä koululainen pääsee sinne maksutta kertomalla asiakaspalvelussa etsivänsä Rosan koodia. Sama juttu Pohjois-Karjalan museon puolella.

Muuten käytännön toteutus kuitenkin tuotti vähän päänvaivaa. Haastavinta oli vihjeiden sijoittaminen itselle kovin tuttuun ympäristöön niin, että kaikkien alakouluikäisten olisi ne mahdollista löytää ilman kohtuutonta vaivaa – mutta kuitenkin niin, etteivät ruusuvihjeet häiritse muita museokävijöitä. Apuun riensi ihana pedan kesätyöntekijä Erika, joka suunnitteli alustavan polun jo elokuun lopulla. Meidän osaksemme jäikin lähinnä vihjeiden valmiiksi saattaminen ja kätkeminen.

Koodia on voinut etsiä taidemuseolta kohta viikon verran, eikä vielä ole tullut palautetta siitä, onko polku kohderyhmäänsä ajatellen liian helppo, vaikea vai juuri sopiva. 

Muutoksia voidaan tehdä vielä näin matkan varrellakin. Tervetuloa siis vaikka koko perheen voimin koodia etsimään! Kaikenikäisten palaute on ehdottoman tervetullutta.

Varsinaista Rosan koodi -peliä pelataan osoitteessa rosankoodi.fi.

Hanna-Maija

Frank ja puussa lentävät autot – lisää satupajojen tuotoksia

Kuten jo aiemmassa blogikirjoituksessa kertoilinkin, taidemuseolla on riittänyt lähiviikkoina vilinää lasten satupajoissa. Kävin viime viikolla jututtamassa satupajassa käyneitä Tarpojan päiväkodin 5-6-vuotiaita ja heidän ohjaajiaan. Iso museo kaikuvine käytävineen oli lapsille melkoisen jännittävä paikka, mutta pienoisesta jännityksestä huolimatta lapset olivat kuulemma pitäneet kovasti satupajasta ja museokäynnistä.

Parasta asiaa kysyttäessä erilaisia vastauksia tuli yhtä paljon kuin oli lapsiakin, esimerkiksi ”haukka”, ”hiiri” ja ”tyttö”. Paitsi satutyöpaja itse, myös muu osa Sakset siveltimenä -näyttelystä ja museo muutenkin oli jäänyt lapsille mieleen. Esimerkiksi yläkerran kullattu Bodhisattva-patsas oli kuulemma ollut erityisen hieno. Myös satutyöpajan viereisessä huoneessa pyörinyt Ballerina Bulldog -video vangitsi lasten huomion hyvin.


Päiväkodin ohjaajienkin palaute oli positiivista ja innostunutta. 


”Tykättiin kyllä todella paljon. Teoshan oli aivan upea, yksityiskohtia oli niin paljon, että teosta alkoi hahmottaa pikkuhiljaa vasta hetken katseltuaan.”




Lapset tutkivat Karen Bit Vejlen paperileikkausteosta.
Kuva: Outi Suoranta


Edellisessä blogipostauksessa saatiinkin jo hieman maistiaisia satupajojen tuotoksista. Tarinat ovat kuitenkin niin mainioita, että tässä tulisi vielä muutama teillekin luettavaksi: 

Olipa kerran pieni hiiri nimeltään Frank, ja tässä on hänen kotipuunsa. Eräänä päivänä hiiri huomasi, että kotipuu oli valloitettu. Monet ihmiset ja eläimet olivat tulleet hänen kotipuuhunsa.

Hiiri on hassu. Hiiri on nätti. Linnut ja autot vielä, ja ihminen, ja apina.

Tuolla on nätti keiju, joka tanssii tuolla.

Autotiellä tapahtuu, että joku ihminen jäi auton alle ja kuoli.

Tuo auto ei pääse, koska tiellä on oksa.

Tuo mies yrittää päästä tuonne linnun luo. Ja tuolla on sitten sellainen hyvä tyttö.
Tyttö.

Tuo ihminen vaikka lentää tuonne ylös, kun lehdet heiluu.

Tuo keinuu ja tuo keinuu. 

Kaislan päiväkoti 



Olipa kerran iso lintu. Se lensi puun latvaan. Autoja lensi puuhun ja ne ajo siellä.

Kukkia asui puussa. Muurahaiset seurasi lintuja ja söi ne. Yksi lintu lensi karkuun ja muurahaiset meni perään.

Olipa kerran hiiri. Se seurasi lintua.

Olipa kerran vaan. Ei mitään muuta.

Olipa kerran kuningaslintu. Se määräsi jokaista lintua, miten tahtoi. Eräänä päivänä puun juurelle tuli ukko. Se näki tämän ihmeellisen ja ison puun ja hän katsoi, että siellä on autoja, lintuja, ötököitä, jopa tyttö, joka ohjasi kasveja menemään oikeaan suuntaan.

Sitten hän näki, miten puun latvassa oli tyttö kiikkumassa ja hän ei tiennyt, miten päästä alas. Sitten ukko heitti kävelykeppinsä tuonne ojaan. Sitten hän yritti ja yritti kiivetä ihan puun latvaan asti.

Ukko pääsi korkealle oksalle ja sanoi tytölle, että autan sinut alas. Tyttö sanoi, että pääsen itsekin. Ukko ei uskonut. Tyttö sanoi, että pääsen itsekin. Ukko ei uskonut, vaan sanoi, että autan sinut alas.

Tyttö kiipesi puusta omin voimin ja meni siskonsa luo. Sisko katsoi oksia, miten hyvin niiden lehdet kasvaisi, mutta sitten hänen siskonsa tuli ja apina. Siten he menivät kiikkumaan.

Ukko tuli ja sanoi: ”Tulkaa alas sieltä.”

He jatkoivat kiikkumista. Ukko sanoi, että tulkaa alas, otan vastaan. He kaikki tippuivat alemmalle oksalle.

Lintu, jolla oli kruunu päässä. Hän näki ukon.

Lintu sanoi ukolle: ”Etkö putoa sieltä?”

Ukko sanoi: ”En minä putoa. Tämä on minun kotini.”

Sitten ukko kiipesi ihan ylös. Se näki mehiläisen. Se meni vahingossa sen selkään. Mehiläinen lennätti ukon omaan autoon, joka oli puussa. Sitten se näki hiiren ja se hiiri näki käärmeen.

Sen pituinen se. 

Kanervalan päiväkoti


Oli hienoa kuulla, että niin päiväkodin lapset kuin ohjaajatkin olivat viihtyneet satupajoissa ja museokäynnillään muutenkin. Ja paitsi päiväkotien väelle, oli viime viikko aika onnistunut myös kesätyöläisen näkökulmasta. Satupajojen lisäksi vilskettä lisäsi perjantain Joen Yö, ja kävijöitä tosiaan riittikin aika huimia määriä.


Hiljalleen jo hieman syksyisin terveisin,

Kesätyöläinen Erika

Frankin seikkailut - poimintoja satupajoista

Taidemuseolla on riittänyt parin viime viikon aikana vilskettä. Ennen museon varsinaisia aukioloaikoja talo on jo täyttynyt joensuulaisista lapsista, jotka ovat osallistuneet taidemuseolla järjestettyihin satutyöpajoihin. 

Satutyöpajoja järjestettiin eskarilaisten ja 5-vuotiaiden päiväkotiryhmille 18.-25.8.2016. Pajoissa lapset pääsivät ohjaajien johdolla tutustumaan Sakset siveltimenä -näyttelyyn ja keksimään tarinoita taitelija Karen Bit Vejlen isokokoisesta tarinallisesta teoksesta Frank-hiiren näkemys päivästä, jolloin 69 lintua, säveltäjä Lumbye ja muutamat muut olivat kuninkaallisessa puussa ilman lupaa (2011, tilaustyö, Kööpenhaminan Royal Cafe). Sadutusta olivat ohjaamassa Sanaratas ry:n loistavat ohjaajat Jonna Ihanainen, Riikka Linjama ja Minna Hoffren.

Satupajoissa tarkasteltiin Karen Bit Vejlen suurta,
tarinallista paperileikkausteosta.
Kuva: Mette Krag Nørgaard


Tässä teille ihasteltavaksi muutamia lasten sepittämiä tarinoita:


Olipa kerran pieni hiiri nimeltään Frank, ja tässä on hänen kotipuunsa. Eräänä päivänä hiiri huomasi, että kotipuu oli valloitettu. Monet ihmiset ja eläimet olivat tulleet hänen kotipuuhunsa.

Frank näki muurahaisia, ne tekkee pesiä puun alle.

Ampiaisia. Ampiaiset pistää ja lintu on pulassa tuossa piikissä. 
Sitten se lenti tuonne pessään.

Apina oli musta. Siellä oli autot. Sitten kun hiiri katsoi eteenpäin, niin hiiri ei huomannut, että hänen takaa tuli autoja. Sitten kun ne autot törmäsivät hiireen, niin se hiiri meni katolle.

Siellä oli ihminen kiikkumassa ja hiiri näki. Kukkia kasvoi ja marjoja.

Hiiri huomasi, että siellä oli lintuja laulamassa. Siellä oli balettitanssija. Linnulla oli kruunu ja linnulla oli kuuma. Linnulla on munia tuolla.

Ihminen kiikkuu rengaskiikussa. Vauva kiikkuu vauvakiikussa. Hiiri huomasi, että sinne oli tullut uusia lintuja.

Sinkkolan päiväkoti



Olipa kerran ruskea Juusto-hiiri. Se asui metsässä, punaisessa talossa, jossa oli karkki-ikkunat ja muoviset takaikkunat. Juusto-hiiri hiipi joskus yöllä syömään juustoa.

Eräänä yönä naapureilta oli loppunut juusto. Ne ihmetteli, missä kaikki juusto oli. Ne etsivät koko päivän, mutta eivät löytäneet. Naapurit menivät nälkäisinä nukkumaan.

Aamulla naapurit löysivät Juusto-hiiren napostelemassa juustoa.

Juusto antoi anteeksi ja palautti itsensä jääkaappiin.

-Anteeksi, sanoi Juusto-hiiri ja palautti itsensä jääkaappiin.

Naapurit meni toiseen naapuriin ottamaan juustoa. Toinen naapuri soitti poliisille. Juusto-hiiri joutui vankilaan. Juusto-hiiri yritti karata. Poliisit näki ja ne rupesi jahtaamaan sitä ees takasi vankilasta toiseen päähän. Siellä oli pieni reikä, jota ihmiset ei ollu huomannu. Se pääsi siitä.

Perhe oli menossa retkelle. Juusto-hiiri oli auton ikkunassa. Vanhemmat ei nähny. Juusto-hiiri meni auton katolle ja pääsi sillä kotiin. 

Juusto-hiiri meni syömään juustoa ja nukkumaan rankan päivän jälkeen. 
Sen pituinen se.

Kanervalan päiväkoti


Tarinoita syntyi vaikka ja kuinka, mutta tänne blogin puolelle valikoitui nyt muutama. Vielä jokunen tarina saattaa löytyä blogin puolelta ensi viikolla, mutta loput sadut ovat nähtävissä Sakset siveltimenä -näyttelyssä esillä olevassa vihkosessa, jota voi tulla lueskelemaan taidemuseolle Joen Yönä huomenna perjantaina. 

Joen Yönä taidemuseo on avoinna klo 15-22, ja sisäänpääsykin on ilmainen. Nähdään siis silloin!


Jo hieman syksyisin terveisin,

Taidemuseon kesätyöläinen Erika

Pikkutarkkaa työtä ja kädentaitoa

Taidemuseolla pyörii pitkin vuotta vaihteleva määrä työharjoittelijoita eri aloilta. Uuden tullessa taloon on vakituisella henkilökunnalla aina vähän jännät paikat: mitä kyseinen ihminen osaa ja voi tehdä, kuinka paljon ohjausta tarvitaan ja minkälaisia työtehtäviä keksitään, jotta niiden hoitamisesta hyötyisi sekä harjoittelija että museo.

Itse asiassa jaksan edelleen äimistyä siitä, miten erilaista osaamista harjoitteluun tulevilla nuorilla voikaan olla – ja myös siitä, miten paljon tekemistä jokaiselle loppujen lopuksi talosta löytyy.

Menneenä keväänä ja alkukesästä meillä on ollut paikalla esimerkiksi Maiju, joka sisustajan ammattitaidolla korjasi kokoelmahuoneiden huonompikuntoisia huonekaluja ja puhalsi niihin ihan uudenlaista eloa.


Maiju asentamassa Irene Turusen lahjoitussohvaan uusia satulavöitä huhtikuussa.

Maijun jälkeen taloon tuli restaurointia opiskeleva Emilia. Kun huonekalut oli jo kerran ehditty laittaa kuntoon, Emilia tarttui muihin projekteihin ja kunnosti muun muassa vuosien varrella erilaisissa tilaisuuksissa kolhuja saaneet juhlasalin seinät ja lattialistat!

Toki osaamista löytyisi talon sisältäkin, mutta vähemmän akuutit kunnostustehtävät tapaavat siirtyä sinne myyttiseen hetkeen ”kun on aikaa”.
Onkin todella ilahduttavaa seurata, millä innolla ja taidolla - usein vauhdillakin - harjoittelijat tekevät hyvää jälkeä ja tärkeää työtä samalla kartuttaen omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan. Ehkä meillä on käynyt harjoittelijoiden kanssa hyvä tuuri, mutta palaute tapaa olla positiivista puolin ja toisin. 

Emilia tasoittamassa juhasalin seiniä kesäkuussa.

Seuraavalla taidemuseovisiitillä kehotankin tarkkailemaan museota uudesta vinkkelistä. Pienet lommot ja naarmut eivät välttämättä normaalisti tartu museokävijän silmään, mutta esimerkiksi listojen kiiltäessä tuoreen maalikerroksen myötä, juhlasali on ilmeeltään taas vähän arvokkaampi. 

Täältä suunnalta siis nöyrä hatunnosto Maijun, Emilian ja muiden harjoittelijoiden työpanokselle. Vaikka yleisö ei ehtisi kaikkia pieniä yksityiskohtia museovierailulla bongatakaan, henkilökunta huomaa muutokset satavarmasti.

Kesäterveisin

Hanna-Maija

Lämpö, olen ollut osa jotakin...



Mitä tapahtui kun elämää Pohjois-Karjalassa tutkittiin sanataiteen, huovutuksen ja valokuvien keinoin?

Museokerho oli Museoviraston tukema hanke, joka sai nyt toukokuussa päätöksensä.

Ohjaajalla on suunnitelmia, jotka muuttuvat nopeallakin aikataululla. Loppukevät meidän piti keskittyä museon ja nukketeatterin yhdistämiseen. Näin ei käynyt, vaan ryhmäläisten toiveiden mukaisesti jatkoimme museokirjan työstöä. Tähän pätee hyvin lausahdus, että vähemmän on enemmän.

Mitä me teimmekään nyt viime kuulumisten jälkeen? Me huovutimme, sanataiteilimme, jaoimme tarinoita ja kokemuksia. Näistä osista rakentui meidän omat museokirjamme. Osa sivuista vielä huutaa tyhjyyttään, mutta niiden täyttämistä voi jatkaa omatoimisesti aina uuden tiedon tai kulttuurikokemuksen jälkeen.

Museokerhoon tultiin mukaan erilaisista lähtökohdista. Osa halusi yhteisen harrastuksen lapsensa kanssa, toiset tutustua ja syventyä museon sisältöihin, kiinnostus luovasta toiminnasta, uuden oppiminen, harrastuksen aloittaminen ja uusien erilaisten tuttavuuksien löytäminen kotiseudultaan.

Saimme nauttia yli sukupolvien yltävistä kohtaamisista ja tarinoista. Ilolla sain myös seurata sitä kuinka ryhmäläiset olivat aidosti toisistaan kiinnostuneita ja halukkaita myös tapaamaan museokerhon ulkopuolella. Ryhmästä huokui lämpö, välittäminen ja sitoutuminen toimintaan. Museo myös vahvisti omaa paikkaansa vapaa-ajan toimintaa järjestävänä tahona. Museohan on mitä parhain kohtaamispaikka, koska keskusteltava ja tutkittava asia ei lopu kesken. Yhdessä tekeminen myös edistää hyvinvointia!

Meidän matkasta ja tarinasta, tunnelmia kuvin ja tekstein, olkaa hyvä!


"Hyvää ovat olleet muiden muistot, tunnelma ja museoihmisten asiantuntevat esitykset."


"Lämpö, olen ollut osa jotakin..."


"Syvälle mieleenpainuvinta hiljaisuus, kun ihmiset keskittyvät tekemiseen. Hyvän mielenrauha."


"Ihana yhdistelmä museota, tekemistä ja yhdessäoloa."


"Ryhmä on tuonut iloa, yhdessäoloa, kontakteja joita muutoin en olisi solminut."


"Hyvää ovat olleet useat vierailijat."


"Hyvä kokonaisuus."


"Pelkkää positiivista kokemusta monipuolisesti."


"Tullut uusia tuttuja ja saanut uusia ideoita."


"Rentouttavaa jakamista ja iloa."


"Mieleenpainuvinta hämy, valaistus, yhdessäolo ja villa."


"Tämä on ollut erilaista, hauskaa, rentouttavaa, virikkeellistä ja käytettävissä on ollut ihanat tarvikkeet, ei mitään pihistelyä."

"Kiitos ja terveiset loisto museolle."



Tiina Aalto
Kulttuuriohjaaja

Taianomaista tunnelmaa, uskomattomia yksityiskohtia

Tuntuu aina kovin juhlavalta kirjoittaa tiedotusmateriaaliin lauseita kuten "katosta roikkuvat, suurikokoiset teokset luovat yhdessä valaistuksen kanssa hämärässä huoneessa taianomaisen tunnelman". 

Koska sisältöä ei vielä tunne erityisen tarkasti, päähän syntyy vahvoja mielikuvia, jotka toisinaan pitävät jopa jossain määrin paikkansa. Yleensä lopputulos on kuitenkin paljon enemmän kuin oma mielikuvituksen tuote ja toisinaan lyö täysin ällikällä.

Näin kävi tanskalais-norjalaisen paperileikkaustaiteilija Karen Bit Vejlen Sakset siveltimenä -näyttelyn kohdalla. Suurikokoiset teokset totta vieköön roikkuvat katosta ja huoneessa vallitsee käsittämättömän taianomainen tunnelma - kuin astuisi unimaailmaan keskellä kirkasta kesäpäivää.

Sanat eivät kuitenkaan riitä kuvaamaan sitä tunnetta, joka näyttelyhuoneessa valtaa. Eikä mikään määrä ennakkokuvailua olisi voinut valmistaa minua siihen yksityiskohtien määrään, mikä teoksista on löydettävissä. Olen nyt parin viikon ajan löytänyt teoksista joka päivä uutta ihmeteltävää, eikä loppua näy.







 





Kännykkäkuvat antavat osviittaa, mutta eivät tee oikeutta kokonaisuudelle. Erityisen hämmentävän kokemuksen näyttelystä tekee tieto, ettei taiteilija luonnostele kynällä kuin suurimmat ääriviivat. Pienet yksityiskohdat syntyvät leikatessa, eikä virheisiin ole varaa.

Kokonaisuuksien taustalla on tarinoita, joista voit kuulla lisää opastuksella, mutta mikään ei estä myöskään tarinaistamasta valloittavia unikuvia itse! Kumman lähestymistavan valitseekin, tämä näyttely kannattaa kokea omin silmin ja koko keholla.

Vartin taidetuokioita järjestetään kesä-heinäkuussa jokaisena torstaina klo 12. Pidempiä yleisöopastuksia puolestaan on tarjolla 8.6., 15.6., 29.6. sekä heinäkuun jokaisena keskiviikkona klo 17. Lisäksi 15.6. klo 18 on yleisöopastus venäjäksi. Elokuullekin on opastuksia luvassa, mutta niiden ajankohdat varmistuvat myöhemmin. 

Karen Bit Vejlen näyttely on esillä 28.8. saakka. Lämmin suositus!

Kesäterveisin

Hanna-Maija

Onni löytyy täältä

Naputtelin muutama viikko sitten lyhyen artikkelin Joensuun kaupunginteatterin, orkesterin ja museoiden yhteiseen kausiesitteeseen otsikolla "Kurkista kokoelmiin".

Halusin tiiviissä tilassa tuoda ilmi, miksi toisen ja kolmannen kerroksen kokoelmiin kannattaa vilkaista, vaikka ne olisivat jo entuudestaan tutut.

Taide toki kestää rajattoman määrän katselukertoja, mutta tekstin näkökulmasta tärkein syy oli se, että ripustukset vaihtuvat aika ajoin. Vaikka monet kokonaisuuksista pyritään pitämään näytillä aina kun mahdollista, kokoelmatiloissa esitellään paljon myös uusia lahjoituksia, hankintoja ja varastojen aarteita.

Ja niitä aarteitahan riittää. Taidemuseon kokoelmiin kuuluu tällä hetkellä reilut 5500 teosta. En halua edes ajatella, miten iso osa niistä on minulta vielä kokonaan näkemättä. Karkea arvio voisi olla esimerkiksi "tosi paljon" tai osuvammin "ihan sikana".

Taideteosten lisäksi kokoelmissa on myös esimerkiksi kirjeitä, julkaisuja ja valokuvia. Viime päivinä on ilahduttanut etenkin Onni Okkosen oma arkisto, jota Eino on käynyt läpi ja valokuvannut digitointia varten. 

Näytille työpötäni ääreen ovat kulkeutuneet mm. Okkosen kuvallinen vapaalippu italiaisiin museoihin vuodelta 1909 ja tällä viikolla 54 vuotta täyttänyt viinakortti, päivätty 26.4.1962.


Onni Okkonen 23-vuotiaana opiskelijana vuonna 1909.

Onni Okkonen 68-vuotiaana vuonna 1954,
kaksi vuotta ennen Suomen Akatemiasta eläkkeelle jäämistä.


Ihania kulttuurihistoriallisia muistoja ja konkreettisia palasia kuljetuista poluista! Okkosen 76-vuotiseen elämään mahtui monenlaisia matkoja, seikkailuja ja uraauurtava elämäntyö suomenkielisen taidehistorian parissa.

Vaikka olenkin hahmottanut Okkosen elämän suuret linjat, henkilö on jäänyt tähän asti etäiseksi. Taidemuseon juhlasalin ikkunoissa on toki lukenut jo useamman vuoden "Onni löytyy täältä!", mutta minun näkökulmastani Onni taisikin löytyä arkistosta. 

Okkosen syntymästä tulee 20. elokuuta kuluneeksi 130 vuotta. Arkiston innoittamana ehdimme Outin kanssa ideoida jo jos jonkinlaisia teemaan sopivia blogitekstejä ja muita sometempauksia alkusyksylle. Juuri nyt olen niin täpinöissäni, etten malttaisi odottaa.

Kevätterkuin

Hanna-Maija

ps. Malttamattomille kerrottakoon, että alussa mainittu uusi kausiesite ilmestyy 13.5. ja se on voimassa syyskauden 2016 loppuun. Poimi mukaasi! 

Värikylläisiä hetkiä museossa

Pienimmät ja nuorimmat museon kävijät täyttivät Pohjois-Karjalan museon Mukulakadun Tsaarin salin kuluneen kevään aikana. Kyseessä oli vauvojen värikylpysarja, jossa vauvat perheineen pääsivät yhdessä tekemisen, tunnustelun, värien ja makujen maailmaan.

Vauvojen värikylpy on Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkostossa kehitetty vauvaperheille suunnattu kuvataiteellinen työpaja. Värikylvyissä vauva on keskiössä, jossa tutkimisen, aistimisen ja havaitsemisen kautta päädytään itse tuotettuun jälkeen. Vauvan ja mukana olevan aikuisen vuorovaikutus on avainasemassa onnistuneeseen, elämykselliseen ja moniaistiseen tekemiseen. Lisätietoja värikylpy-metodista täältä.

Vauvojen värikylpysarja kevät 2016
Kuvat Ilmari Lehtinen




















Vauvojen värikylpyohjaaja Tiina Aalto


Kuukauden kuva / marraskuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Marraskuun...