Juhlavuoden kuukauden kuva / tammikuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Sarjan aloittaa Henna ja Hugo Simberg.

Hugo Simberg, Piruparka kaksosineen 1898 
viivasyövytys & kuivaneula, 18,2 x 12,3 cm



Simbergin symbolistinen vedos tuli taidemuseolle osana Olavi Turtiaisen lahjoitusta vuonna 1961. Pidän tässä teoksessa siitä miten taiteilija onnistuu luomaan viivan avulla surullisen, mutta lämpimän kohtauksen, jossa äiti syleilee lapsiaan. Simberg toteutti useita piru-aiheisia teoksia, joista Piruparka kaksosineen on mielestäni yksi intiimeimmistä.

Henna Karhapää

Ihastus, innostus ja ihmetys - kolmen i:n diplomityöt

Kävin läpi lapsuuteni ja nuoruuteni kuvataidekoulua ja sain sieltä päättötodistuksenkin keväällä 1998. Vielä lukiossakin keräsin kurssitarjottimelta kaikki mahdolliset vapaavalintaiset kuvaamataidon kurssit. Ihanien opettajien – joista osan töitä on sittemmin tullut vastaan myös monenmoisissa valtakunnallisissa taidenäyttelyissä – ohjauksessa sain piirtää mallista, mielikuvituksesta, ohjeista ja vapaasti. 

Pääsin kokeilemaan öljyväri-, akvarelli- ja pastellitöiden tekemistä. Yritin olla nuuhkimatta tärpättiä ja fiksatiivia, mutta kärsin silti päänsäryistä. Tein sarjakuvaa, croquis-piirustuksia, savi- ja kipsitöitä sekä kehnomman puoleista kalligrafiaa. Opin punomaan amppeleita, kutomaan kangaspuilla, rakentamaan kenkälaatikkokameran, kaivertamaan linolevyjä, kehittämään valokuvia ja editoimaan videoita. Lempityövälineitäni olivat hiili ja liidut.

Edelleen muutosta toiseen kannan uskollisesti mukanani piirustusvälineitä ja vähintään kerran vuodessa haaveilen ostavani öljyvärit. Viimeksi kuitenkin muistan oikeasti piirtäneeni joskus parikymppisenä. 

En koskaan ollut mielestäni kuvataiteen tekemisessä erityisen taitava. Silti näin jälkeenpäin vanhoja töitä selatessa usein miettii, miten sitä onkin osannut jos jonkinlaista. Pääasiassa kiitos siitä kuuluu innostaville opettajille ja annetuille mahdollisuuksille.

Nostalgiaan vajoaminen on muutenkin mielipuuhaani, mutta tällä kertaa muistojen polulle eksyin alkuviikosta taidemuseon ensimmäisen kerroksen Projektiin rakentuneen näyttelyn myötä. Näyttelyssä on esillä Joensuun yhteiskoulun lukion ja Lyseon lukion oppilaiden kuvataiteen diplomitöitä.

Opetushallituksen kehittämällä lukiodiplomilla oppilas voi antaa erityisen näytön osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan taito- ja taideaineissa. Diplomityö on siis tavallaan kuvataiteen ylioppilaskirjoitus. Annetut tehtävät ovat valtakunnallisia ja oppilas voi valita kuudesta vaihtoehdosta mieleisensä aiheen, jonka toteuttaa vapaavalintaisella tavalla. Työhön voi käyttää aikaa yhden lukiokurssin verran eli 38 tuntia.

Ja kyllä sitä aikaa on käytettykin! 





Ihania töitä! Näyttelyä katsoessani olin vuoroin ihastunut, inspiroitunut ja ihmeissäni: miten diplomin suorittaneet osaavatkin jos jonkinlaista! Lähestymistapoja tehtäviin on yhtä paljon kuin näyttelyssä tekijöitäkin ja käytetyt tekniikat vaihtelevat laidasta laitaan. Nähtävillä on myös oppilaiden työpäiväkirjat, joten näyttelyvieras voi halutessaan sukeltaa syvemmälle luomisprosessiin.

Suosittelen lämpimästi! Kannattaa tosin pitää kiirettä: diplomityöt ovat esillä taidemuseolla vain ensi viikon perjantaihin eli 20.1. saakka.

Tällä hetkellä askarruttaa, mahtavatko liidut olla vielä tallella jonkin purkamattoman muuttolaatikon pohjalla.

Hanna-Maija

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...